Tverin Karjala


Tverin kaupunki sijaitsee radan varrella, noin 170 kilometriä Moskovasta Pietarin suuntaan. Karjalaiskylät ovat hajallaan radan ja kaupungin pohjoispuolella. Eräiden laskelmien mukaan karjalaiskyliä on jopa lähes 500.



Tverinkarjalaiset


Nykyisten tverinkarjalaisten ortodoksiset esivanhemmat lähtivät Suomesta 1500–1600-luvuilla pakoon Ruotsin valtaherroja ja luterilaista käännytystä. Laatokan pohjoispuolelta, erityisesti Käkisalmen läänistä lähti tuhansia karjalaisia, jotka päätyivät lopulta Moskovan liepeille.


Tverinkarjalaisten oikeaa määrää on vaikea arvioida, viralliset laskelmat päätyvät lukuihin noin 15 000–20 000, mutta esimerkiksi Anatoli Golovkinin tutkimusten mukaan karjalaisia voi olla lähes 60 000.




Historia


Karjalaisuus tallessa neljäsataa vuotta


Tverinkarjalaiset ovat kaukaisia sukulaisiamme, sillä heidän esi-isänsä ovat lähteneet 1500- 1600-luvuilla Laatokan pohjoispuolisesta Karjalasta, lähinnä Käkisalmen läänistä, mutta kauempaakin. Tverinkarjalaisten historiaa tutkineen Anatoli Golovkinin mukaan ensimmäiset karjalaiset lähtivät Venäjälle jo 1300-luvun alkupuolella Viipurin Karjalasta, kun Pähkinäsaaren rauha oli jakanut Karjalankannaksen kahtia ja piispa Hemming alkoi kastaa ortodoksisia karjalaisia roomalaiskatolisiksi.


Ensimmäinen varsinainen muuttoaalto nousi 1570-luvulla Ruotsin yrittäessä valloittaa Käkisalmea, mikä onnistui 1580. Käkisalmen eteläläänin taloluku aleni silloin 489:llä, ja Käkisalmen kaupungista katosi 800 perhettä, mikä merkitsi yhteensä noin 6400 henkeä, kertoo joensuulainen professori Veijo Saloheimo, joka on Suomessa tverinkarjalaisten vaellusten tärkein asiantuntija.


– Venäjä tarvitsi karjalaisia asuttamaan autiomaita. Moskovan ja Laatokan välillä oli paikoin alle 10 prosenttia maasta viljeltynä. Jo tämän sodan aikana houkutteli tsaari Boris Godunov karjalaisia, ja väen puute jatkui seuraavienkin sotien aikana, kertoo Saloheimo.



Kymmeniä tuhansia vaeltajia


Varsinainen muuttoaalto alkoi Stolbovan rauhan 1617 jälkeen, jolloin Ruotsista oli jälleen tullut alueen hallitsija. Ruotsi yritti silloin vähentää Moskovan patriarkan vaikutusta Käkisalmen läänissä, mikä Venäjän propagandassa tulkittiin pakkokäännyttämiseksi. Venäläiset lupasivat tulokkaille verovapauksia sekä siemenviljaa ja kotieläimiä heidän taloutensa tukemiseksi. Venäjä myös lunasti vuonna 1649 pari tuhatta perhettä torjuakseen Ruotsin vaatimukset karjalaisten palauttamisesta.


– Stolbovan rauhan jälkeisiä muuttotapauksia kertyi Käkisalmen läänistä kaikkiaan yli 6000, mikä vastaa noin 30 000 henkeä, kirjoittaa Veijo Saloheimo v. 2010 ilmestyneessä kirjassaan "Entisen esivallan alle, uusille elosijoille".


- Pääosa näyttää lähteneen omasta aloitteestaan, mutta vuonna 1657 vei venäläinen sotaväki Laatokan rannikon väkeä mukanaan, kertoo Saloheimo.


Venäläiset ja ruotsalaiset pitivät tarkkaa kirjanpitoa väestöstään ja näiden väestöluetteloiden perustella voidaan tarkasti kertoa, kuinka paljon karjalaisia mistäkin kylästä lähti. Professori Veijo Saloheimo julkaisi edellä mainitussa kirjassa uusimmat tutkimuksensa siitä, mistä kylistä karjalaiset lähtivät ja minne he Venäjällä päätyivät.


Karjalaisten kolmas muuttoaalto tapahtui vielä suuren Pohjan sodan ja vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen.


Karjalaisten määrä kasvoi koko 1800-luvun niin, että vuoteen 1930 mennessä karjalaisia oli Golovkinin mukaan 150 617 henkeä.




Maaseudulla kieli ja tavat säilyivät


Karjalaiset ohjautuivat Venäjällä Tverin kaupungin liepeille ruton ja sotien autioittamille alueille. Joskus karjalaiset antoivat kylille uudet nimet: Huttu, Mämminä, Humala tai venäläiset ristivät ne karjalaisten mukaan: Staro-Karel´skoje, Kalelo-Koševo, Karel´ski Gorodok.


Karjalaisista tuli vauraita talonpoikia, kruununtalonpoikia, joilla oli hevosia, lehmiä, lampaita. Karjalaiset myös rakensivat talonsa eri tavalla kuin venäläiset, asuinhuoneiden lisäksi monet taloustilat rakennettiin saman katon alle. Edelleen Tverin Karjalassa saattavat kotieläimet asua samaan katon alla kuin ihmisetkin, tosin omassa päädyssään.


Mustat kylyt, perinteisten piirakoiden leipominen, käsityötaito ja karjalan kieli säilyivät hyvin näissä oloissa vainojen ja vuosien vaikeuksista huolimatta. Sodat eivät kuitenkaan yltäneet Tverin Karjalaan saakka, ei Napoleon, eikä Hitlerkään. Tosin Venäjän vallankumouksen aikoihin tverinkarjalaiset hieman kapinoivat uutta järjestystä vastaan.



Lyhyt kukoistus, pitkä unohdus


NKP:n politbyroo päätti perustaa Karjalaisen kansallisen piirin heinäkuussa 1937. Oma lehti Karel´skaja pravda – Karielan tosi alkoi ilmestyä. Toiminta kulttuurin, koulutuksen ja maatalouden alalla oli vireää.


Tverinkarjalaisten saavutukset olivat esillä jopa maatalousnäyttelyssä Moskovassa Helmikuussa 1939 NKP päätti kuitenkin yhtäkkiä lopettaa koko piirin ja karjalaisuusliikkeen aktivisteja syytettiin vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja vastavakoilusta vieraan valtion - eli Suomen - hyväksi.


Kaikkiaan pidätettiin noin 400 henkeä, joista 136 vangittiin. Kuusi henkeä kuoli vankeudessa. Karjalaiset unohdettiin täysin 50 vuodeksi.



Kieli säilyi 400 vuotta


Tverinkarjalaisten kylissä elettiin suojattua elämää ja nykyisetkin tverinkarjalaisten keski-ikäiset ovat ihmisiä, jotka oppivat venäjän kielen vasta koulussa.


Kirjakieli alkoi kehittyä uskonnon myötä. Kun karjalaiset eivät osanneet venäjää, eikä papit karjalaa, niin karjalaiset papit ryhtyivät kääntämään rukouksia ja muita uskonnon harjoittamiseen liittyviä tekstejä karjalaksi. Viimein Kozlovan pappi Grigori Vvedenski käänsi yhdessä Kavin papin M. A. Zolotinskin kanssa Matteuksen evankeliumin kirkkoslaavista karjalaksi vuonna 1820.


Tverinkarjalaisuuden kukoistusaikana 1930-luvulla laadittiin aapinen ja lähes sata karjalankielistä kirjaa ja kieltä ja kirjallisuutta opetettiin lähes 200 koulussa.


Kaikki kuitenkin päättyi saman vuosikymmenen lopulla, jolloin ensin esitettiin, että kirjaimisto muutettaisi kyrilliseksi ja lopulta kieli kokonaan kiellettiin. Opetus lopetettiin, karjalankieliset kirjat poltettiin.





Nykypäivä


Uusi alku ja Kulttuuriautonomia


Heti kun olot Venäjällä alkoivat muuttua 80-luvun lopulla, tverinkarjalaiset heräsivät, sillä vaikka heidän määränsä on vuosien aikana radikaalisti vähentynyt, ei kieltä ja kulttuuria kuitenkaan oltu unohdettu. Esimerkiksi karjalan kielen sanakirjaa oli valmisteltu vuosia kaikessa hiljaisuudessa.


Neuvottelut karjalan kielen ja kulttuurin elvyttämisestä alkoivat jo lokakuussa 1989 ja Tverin Karjalan kulttuuriseuran perustava kokous pidettiin lokakuussa 1990. Ensimmäinen uusi aapinen Bukvari ilmestyi vuonna 1992 Tverin oblastin ja suomalaisten tuella. Sen kirjoitti kulttuuriseuran puheenjohtaja Mihail Orlov. Aleksandra Punžinan Tverinkarjalan sanakirja ilmestyi vuonna 1994, Zoja Turičevan Armas Šana vuonna 1996. Karjalan kielen opetus aloitettiin kouluissa, tosin vapaaehtoisena.


Kotiseutumuseot perustettiin kuuteen kylään ja laulu-soitto- ja tanssiyhtyeitä syntyi spontaanisti niin, että tänään niitä on jo kymmeniä. Radio-ohjelmia lähetettiin tverinkarjalaksi. Karielan Šana -lehti alkoi ilmestyä vuonna 1996. Sen päätoimittajan Ljudmila Gromovan oppikirja Aiga lugie i paissa karielakši ilmestyi vuonna 2002 ja se on myös verkossa http://aiga.library.tver.ru.


Kun Venäjän federaatio vuonna 1996 hyväksyi lain kansallisesta kulttuuriautonomiasta, tverinkarjalaiset ehtivät ensimmäisinä anomaan kulttuuriautonomiaa. Se perustettiin marraskuussa 1997. www.tverinkarielat.ru (toistaiseksi vain venäjäksi).




KIRJALLISUUS JA TELEVISIO


Karielan Šana - Vuodesta 1996 lähtien Tverin Karjalassa ilmestynyt Karielan Šana on tverinkarjalaisten oma lehti, jonka ilmestymistä yhdistyksemme on tukenut eri tavoin. Se myös lähetetään yhdistyksen jäsenille aina kun mahdollista, sillä lehti ilmestyy nykyisin epäsäännöllisesti. Lehden päätoimittaja on Ljudmila Gromova.


Pertti ja Helmi Virtarannan kirja "Kauas läksit karjalainen" ilmestyi vuonna 1986 WSOY:n kustantamana. Sen painos on loppunut, mutta hyvällä onnella sen voi löytää antikvariaateista ja tietysti kirjastoista.


Yleisradion toimittaja Arvo Ahlroos teki vuonna 1999 kaksi tv-dokumenttia Tverin Karjalasta. Ne ovat nimeltään "Tuntematon Tverin Karjala" ja "Tverin kyynel ei kuivu".